Kuva
14loka

Daniela ja Emily työelämäjaksolla Fuengirolassa

3.vuoden opiskelijat Daniela ja Emily lähtivät suorittamaan viimeistä työelämäjaksoaan Espanjan Fuengirolaan. Molemmat ovat jo aikaisemmin olleet opintojensa aikana ulkomailla. Emily suoritti 2.vuoden työelämäjakson Brasiliassa ja molemmat olivat mukana Young Talents -hankkeessa, johon kuuluva uuden brändin lanseeraus tapahtui Hollannissa. Hankkeen kautta he suorittivat Yrittäjyyden opinnot. Espanjassa he työskentelevät West Wind Rentals – kiinteistönvälitys yrityksessä. Työtehtäviin kuuluu…

LUE LISÄÄ
Kuva
27syys

Mercuria osallistui ilmastolakkoon

Mercurian opiskelijoita sekä opettajia osallistui tänään kansainväliseen ilmastolakkoon, joka järjestettiin eduskuntatalon edustalla. Eduskuntatalolle odotetaan tänään tuhansia nuoria lakkoilijoita, jotka vaativat päättäjiltä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ilmastolakko on osa kansainvälistä Ilmastoviikkoa.

LUE LISÄÄ
Kuva
syys

Nordic Business Forum näkyy ja kuuluu myös MERCURIAssa!

Nordic Business Forum näkyy ja kuuluu tänä syksynä myös MERCURIAssa! Jo loppuunmyyty tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 9.-10.10.2019. LIVEstream -tapahtuman kautta pääset mukaan tunnelmaan ja ulottuvillasi on joukko upeita puhujia ja puheenvuoroja. Koe NBF-seminaari kampuksellamme Martinlaaksossa! Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.

LUE LISÄÄ
Kuva
19syys

Mercuria osallistui miljoonan puun talkoisiin

Mercurian kestävän kehityksen tiimi otti osaa miljoona puuta Suomeen -hankkeeseen tänään torstaina 19.9. Hanke lähti käyntiin Helsingistä, jossa ensimmäiset taimet jaettiin Kiasman edustalta. Mercurian tiimi kävi hakemassa männyn, kuusen sekä koivun taimet, jotka istutettiin koulun sisäpihalle. Miljoona puuta Suomeen -hanke järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja samalla siitä toivotaan tulevan jokavuotinen perinne puun istutus -päivän muodossa. Lue lisää…

LUE LISÄÄ
Kuva
11syys

Mercuria rekrytoi, etsimme ruotsin kielen opettajaa

Etsimme innostavaan ja mukavaan työhteisöömme sivutoimista Ruotsin kielen ja viestinnän opettajaa Liiketoiminnan perustutkintoon Toivomme hakijalta: FM:n tutkintoa tai riittäviä opintoja ruotsin kielestä ja viestinnästä mielellään opetuskokemusta nuorten opettamisesta ammatillisen toisen asteen tuntemusta riittävää verkkopedagogiikan tuntemusta (käytössä Moodlerooms) Viikkotunteja on yhteensä n. 10/viikko (2 – 3 krt) sekä yksi iltaopetus aikuisille. Tästä voidaan sopia myös toisin, mutta vähintään…

LUE LISÄÄ
Kuva
27elo

Yrittäjänä yllättää itsensä

Yrittäjyys on tulevaisuuden juttu – sehän nyt on päivänselvää. Mercurian asiakkuuspäällikkö Minna Vidgrén näkee muutoksen joka päivä työssään ja kouluttajana. Työn tekemisen luonne muuttuu koko ajan ja yrittäjämäinen ote työskentelyyn lisääntyy kaikilla aloilla. Rajaviiva yrittäjän ja palkansaajan välillä näyttäisi käytännössä kapenevan ja yrittäjien määrän nousevan. Yrittäjyyden suosio on selvässä kasvussa ja monet nuoret haaveilevat yrittäjyydestä,…

LUE LISÄÄ
Kuva
15elo

Mercurialaiset ovat aloittaneet opintonsa

Tutorit järjestivät aloittaneille opiskelijoille erilaisia tutustumisleikkejä ja kertoivat opiskelusta Mercuriassa. Jatkavat opiskelijat suunnittelivat loppuopintojaan ja kaksoistutkinnon suorittajat osallistuivat abikurssille. Tervetuloa kaikille, tästä se syksy lähtee!

LUE LISÄÄ
Kuva
14elo

Katri Martikka valmentaa uuden ajan esimiehiä

Iloinen, helposti lähestyttävä ja ammattilainen. Opiskelijoiden palautteissa lukee usein näin, kun kyseessä on lähiesimiehiä kouluttava Katri Martikka. Katrilla on vankka kokemus esimiestehtävistä kaupan alalta ja viimeiset 10 vuotta hän on kouluttanut alalle osaavia esimiehiä. Mikä on mielestäsi esimiestyössä tärkeintä? “Esimiestyössä korostuu tänä päivänä erilaisten ihmisten hyväksyminen ja ymmärtäminen ja sitä kautta ihmisten johtaminen. Asioita on helpompaa…

LUE LISÄÄ
Kuva
08elo

Tervetuloa uudet ja jatkavat opiskelijat

Mercurian väki odottaa jo innolla uusien ja jatkavien opiskelijoiden tapaamista ensi viikolla! 1.vuoden opiskelijat tapaamme maanantaina 12.8. klo 10 Amfi-salissa. Ylioppilaspohjainen ryhmä aloittaa opinnot keskiviikkona 14.8. klo 10 ja jatkavat opiskelijat klo 10.30. Lämpimästi tervetuloa kaikille!

LUE LISÄÄ