Karo Rönnystä tuli vuoden nuori merkonomi vuonna 2017.
03.04.2017

MERCURIAn Karo Rönty on Vuoden Nuori Merkonomi

Valtakunnallinen Vuoden Nuori Merkonomi – Liiketalouden Osaaja -kilpailu käytiin neljättä kertaa. Kilpailun raati sai läpikäytäväkseen valtavan määrän eri oppilaitoksista tulleiden kilpailijoiden tasokkaita portfolioita, joiden arvioinnissa riitti haastetta. Lopulta kärkikolmikko erottautui kuitenkin joukosta selvästi.

Kilpailun parhaaksi ja siten Vuoden Nuoreksi Merkonomiksi 2017 valittiin MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen Karo Rönty.  Raadin vakuuttivat muun muassa Rönnyn osaamisen kehittyminen poikkeuksellisen vaativissa talouspuolen ammattitehtävissä sekä oman osaamisen itsenäinen kehittäminen mm. ohjelmoinnissa ja sijoituspuolella. Huomionarvoista oli myös se, että Rönty pääsi suoraan opintojensa jälkeen Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. Tämä on poikkeuksellista, sillä vain muutama prosentti ammatilliselta toiselta asteelta jatkaa suoraan opintojaan yliopistossa. Karo Rönty palkitaan Liikesivistysrahaston Liiketalouden Liiton rahaston 1100 euron apurahalla. Myös Karo Rönnyn ohjaaja Heli Järvilehto palkitaan apurahalla.

Vuoden Nuori Merkonomi – Liiketalouden Osaaja -kilpailun kautta on haluttu palkita erityisesti aktiivisia, vastuuntuntoisia sekä yhteistyökykyisiä nuoria opiskelijoita heidän saavutuksistaan. Samalla kilpailun järjestämisen tavoitteena on ollut lisätä merkonomiosaamisen arvostusta. Kilpailun järjestävät Liiketalouden Liitto LTA, Kaupallisen Opetuksen Edistämisliitto KOEL, SKO Suomen Kauppa- ja kulttuuriopettajat sekä Elinkeinoelämän Keskusliitto. Kilpailuraadin puheenjohtajana ja Liiketalouden Liiton edustajana toimi liittohallituksen jäsen Juha Ruotsalainen. Kilpailun järjestäjistä KOEL:ia raadissa edusti puheenjohtaja, rehtori Tiina Immonen, SKO ry:tä edusti opettaja Konsta Ojanen ja EK:ta Kaupan liiton asiantuntija Mervi Angerma-Niittylä.