JOPA-kokeiluprojektin osallistujia.
15.05.2017

JOPA – Joustavasti Peruskoulusta Ammattiin

MERCURIA osallistui kuluvana lukuvuonna vuoden kestävään JOPA -kokeiluprojektiin, jossa testattiin perusasteen ja ammatillisen toisen asteen opettajien sekä yrittäjien välistä yhteistoimintaa oppimisen ohjaamisessa ja arvioinnissa. Vantaan Hämeenkylän koulusta valittiin opiskelijoita, jotka opiskelivat ammatillisia opintoja osana peruskoulun opintoja.

Opiskelija Anton Söderholm ja opettaja Jarmo Salovaara Hämeenkylän koulusta olivat yksi kokeiluprojektiin osallistuvista työpareista. Anton opiskeli MERCURIAssa Visuaalinen myyntityö –tutkinnon osaa, joka on yksi osa liiketalouden perustutkintoa. Opiskelussa käytettiin projektioppimisen menetelmää, jossa oppiminen kytkettiin koko MERCURIA –talon opiskelijoille ja henkilöstölle järjestettäviin ns. Sydänbileet –projektiin.

Sydänbileet pidettiin 16.3. Kulttuuritalo Martinuksen tiloissa. Tilaisuudessa opettajat ja muu henkilöstö esittivät ensin hupaisan näytelmän luokan arjesta opettajan silmin. Tämän jälkeen rap-artisti Tuomas Kauhanen innosti yleisöä tanssimaan ja erityisesti ”Enkeli” –kappale sai suuret suosionosoitukset.

Sydänbileiden tavoitteena oli lisätä koko oppilaitosyhteisön yhteisöllisyyttä ja antaa projektiin osallistuville opiskelijoille mahdollisuus oppia monia liiketalouden perustutkintoon kuuluvia teemoja. Anton oppi visuaalista myyntityötä ja sovelsi oppimaansa projektin aikana. Sekä MERCURIAn opettajat että Hämeenkylän opettaja Jarmo Salovaara ohjasivat oppimista ja arviointia. Kuvassa Anton Söderholm ja Jarmo Salovaara projektin päätteeksi.