Kuva
14touko

Vuoden työpaikkaohjaajana palkittiin Päivi Tuomola Tampereelta

Vähittäiskaupan vuoden työpaikkaohjaajaksi on valittu Päivi Tuomola, joka työskentelee osastopäällikkönä K-Supermarket Westerissä Tampereella. Vuoden työpaikkaohjaajan valitsee Kaupan koulutuksen kehittämiskeskuksen työpaikkaohjaamisen klusteri.

– Päivi Tuomola on ohjannut vuosien aikana useiden eri koulutusmuotojen opiskelijoita – sekä nuoria että aikuisia. Hän on ohjannut myös maahanmuuttajataustaisia sekä erityistä tukea vaativia opiskelijoita ja toiminut mm. kehitysvammaisten työpaikkaohjaajana 18 vuoden ajan, kuvaili palkitsemistilaisuudessa Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskuksen verkostopäällikkö Tarja Mykrä.

– Päivi Tuomola on kokenut työpaikkaohjaaja, ja hän on koko ajan aktiivisesti kehittänyt myös omaa osaamistaan suorittamalla useita oman alansa ammatti- ja erikoisammattitutkintoja.

Kilpailu järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille työpaikkaohjaamisen tärkeyttä osana ammatillista koulutusta. Vuoden 2018 alusta voimaan tullut ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö painottaa työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Työpaikkaohjauksen merkitys kasvaa, ja hyvää työpaikkaohjausta tarvitaan entistä enemmän.

Työpaikkaohjaajalla on tärkeä rooli työpaikalle oppimaan tulevan opiskelijan perehdyttämisestä, ohjaamisesta ja arvioinnista yhteistyössä muun työyhteisön ja oppilaitoksen kanssa. Tuomola on toiminut useita vuosia TAKK:n liiketalouden koulutusalan yhteistyökumppanina mm. opiskelijoiden näyttöjen arvioinnissa ja kaupan koulutusten suunnittelussa.

– Westerissä työssä oppimassa olleet opiskelijamme ovat kiitelleet sekä Päivin ohjausta että työyhteisöä muutenkin, kertoo kouluttaja Hanna Jouppila.

– Työyhteisö ja esimiehen tuki ovat edellytyksiä työpaikkaohjauksen ja -ohjaajan onnistumiselle. Meillä Westerissä on molemmat palikat kohdallaan, Tuomola toteaa.

Ohjauksessa Tuomola pitää tärkeänä sitä, että opiskelijat saavat kattavan kokonaiskäsityksen kaupan alasta ja myös tulevaisuuden tarpeista.

– Työskentely kaupan alalla ei ole vain päivittäistä tekemistä vaan on oltava valmis oppimaan koko ajan uutta ja kehittymään.

– Päivistä tekee erityisen se, että hän kohtelee opiskelijoita arvostavasti, kannustaa oppimaan ja osaa antaa palautetta rakentavasti ja positiivisella tavalla, vahvistaa Jouppila.

Vuoden vähittäiskaupan työpaikkaohjaajan valitsevat ja palkitsevat Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus, Kaupan liitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Helsingin Kauppiaitten yhdistys ry. Vuoden työpaikkaohjaajaksi valitaan työpaikkaohjaaja, joka työskentelee vähittäiskaupan alalla. Hän ohjaa opiskelijaa tai tutkinnon suorittajaa liiketalouden ja hallinnon alan tutkinnoissa. Vähittäiskaupan vuoden työpaikkaohjaaja palkitaan 1 000 euron apurahalla.

Lisätiedot

Verkostopäällikkö Tarja Mykrä, Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus
puh. 044 9993 479, tarja.mykra(@)mercuria.fi

Kouluttaja Hanna Jouppila, TAKK
puh. 044 7906 149, hanna.jouppila(@)takk.fi

Osastopäällikkö Päivi Tuomola, K-Supermarket Westeri
puh. 010 538 1200