Kuva
17huhti

Info-tilaisuus väyläopinnoista ammattikorkeakouluun 23.4.

Mercuria on solminut Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyösopimuksen väyläopinnoista. Opiskelijoistamme yli puolet suorittaa kaksoistutkintoa, ja noin 30% valmistuneista jatkaa opintojaan ammattikorkeakouluihin. Yhteistyösopimuksen myötä opiskelija voi suorittaa ammattikorkeakouluopintoja jo Liiketoiminnan perustutkinnon aikana. Tutkintoon voi halutessaan rakentaa kokonaisen 15 osaamispisteen tutkinnonosan tulevista tradenomiopinnoista. (Mercurian uutiset 5.11.2019).

Mercuriassa pidetään väyläopintoihin liittyvä infotilaisuus torstaina 23.4. klo 12.00. Tähän infotilaisuuteen saavat kutsun ja linkin kaikki meidän 2. vuosikurssin opiskelijamme. Kutsu tulee Wilman kautta, ja tilaisuus toteutetaan verkossa eKampuksen välityksellä. Myös Metropolia pitää infotilaisuuden ammattikorkeakouluopinnoista maanantaina 4.5. (Zoom). Väyläopinnoista ja infotilaisuuksista voi tiedustella enemmän opinto-ohjaaja Raija Dobsonilta (etunimi.sukunimi@mercuria.fi).

Nämä yhteistyössä toteutettavat ammattikorkeakouluopinnot mahdollistavat monelle ammatilliselle opiskelijalle suuntautumisen jatko-opintoihin jo toisen asteen opintojen aikana. Yhteensä 30 opintopisteen suoritus oikeuttaa pääsyn ammattikorkeakoulun haastatteluun ilman yleistä pääsykoetta. Haastattelu ja hyvin suoritettu toisen asteen tutkinto antavat opiskelijoillemme loistavan tilaisuuden päästä sisään ammattikorkeakouluun. Tavoitteenamme on saada mahdollisimman moni opiskelija motivoitumaan opintoihin, ja sen vuoksi haluamme tarjota uusia opintopolkuja, jotka tähtäävät tulevaisuuteen.