Kuva
10elo

Tiedote koronaepidemiasta opiskelijoille

Lakiperusteet ja toimivaltaisuudet  

Tartuntatautilain (1227/2016) 8 §:n mukaisesti aluehallintovirasto sovittaa yhteen ja valvoo tartuntojen torjuntaa alueellaan. Aluehallintovirasto tekee tässä laissa säädetyt hallinnolliset päätökset käyttäen hyväksi sairaanhoitopiirin kuntayhtymän, erityisvastuualueen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemusta. Tartuntatautilain 9 §:n mukaisesti kunnan velvollisuutena on järjestää alueellaan tässä laissa tarkoitettu tartuntatautien vastustamistyö osana kansanterveystyötä siten kuin kansanterveyslaissa (66/1972), terveydenhuoltolaissa (1326/2010) ja tässä laissa säädetään. Tartuntatautien vastustamistyöhön kuuluu tässä laissa tartuntatautien ehkäisy, varhaistoteaminen ja seuranta, epidemian selvittämiseksi tai torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus sekä hoitoon liittyvien infektioiden torjunta.


Hyvä käsi- ja yskimishygienia
 

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana (https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-jarokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19 ). Oikein toteutettu yskimis- ja käsihygienia estää tartuntoja. Oikeisiin käytäntöihin ohjaavaa tiedotusmateriaalia suositellaan jaettavaksi oppilaitoksessa työskenteleville ja opiskeleville tietoisuuden lisäämiseksi.

Toimenpiteet Mercuriassa

  • Mercuria-taloon on sijoitettu useita käsihuuhdelaitteita ja ohjeita hyvään käsihygieniaan.
  • Ohjeistuksissa määrätään opiskelijoita käymään käsipesulla/käyttämään käsihuuhdetta aina kouluun, luokkaan sekä ruokailuun tultaessa.
  • Yskiminen tapahtuu nenäliinaan tai hihaan. Myös yskimiseen ja aivastamiseen on annettu ohjeita sähköisissä infotauluissa ja luokkiin jaetuissa julisteissa.
  • Opiskelijoita ja henkilökuntaa kehotetaan pitämään turvaväliä (väh. 1-2 m) luokassa, ruokailussa ja tauoilla.
  • Turhia lähikontakteja tulisi välttää (kättely, halailu ym.)
  • Palvelupisteille on asennettu pisarasuojat/suojapleksit tartuntariskin vähentämiseksi.

Siivous 

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. On mahdollista, että virus tarttuu myös kosketuksen kautta. Koronavirukset eivät säily pitkiä aikoja ilmassa tai pinnoilla vaihtelevissa lämpötiloissa.

Toimenpiteet Mercuriassa

  • Mercuria-talossa on tehostettu tilojen siivousta mm. ovenkahvat ja palvelutiskit pyyhitään päivittäin desinfioivalla puhdistusaineella.  
  • Yhteisten koneiden ja laitteiden kanssa on ohjeistettu käyttämään käsidesiä ennen ja jälkeen käyttöä. Koneluokkiin ja Helppiin on toimitettu käsidesipulloja ja paperipyyhkeitä.

Opetukseen osallistuminen 

Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky (https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/oireet-ja-hoito-koronavirus ) Opiskelijan tai opettajan ei pidä osallistua lähiopetukseen tai muuhun oppilaitoksen tiloissa järjestettävään toimintaan, jos hänellä on sairastumiseen viittaavia oireita. Muiden oppilaitoksen tiloissa työskentelevien tai siellä vierailevien ei myöskään pidä tulla oppilaitoksen tiloihin oireisena.

Toimenpiteet Mercuriassa

  • Opiskelijoita ja henkilökuntaa on pyydetty jäämään sairaana kotiin.
  • Jos opiskelija tai joku henkilökuntaan kuuluva henkilö sairastuu kesken työpäivän, on heidän ohjeistuksen mukaan poistuttava Mercuria-talosta välittömästi. 
  • Riskiryhmiin kuuluvat opiskelijat voivat tarvittaessa sopia HOKS-ohjaajien kanssa opetuksen järjestämisestä etänä.

Toimenpiteet jos oppilaitoksessa todetaan koronavirustartunta 

  • Tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu tartuntatautilain mukaan kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Jos koronavirustartunta todetaan jollakulla opiskelijalla tai oppilaitoksessa työskentelevällä henkilöllä, selvitetään onko tapahtunut altistumista, ja altistuneet pitää jäljittää ja asettaa tartuntatautilain nojalla karanteeniin yleensä 14 vuorokaudeksi (OKM THL suositus oppilaitoksille ja korkeakouluille)
  • Koronavirustartunnan saaneen on siten oltava pois oppilaitoksesta yleensä vähintään 14 vuorokauden ajan oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään niin, että hän on ollut vähintään kaksi vuorokautta oireeton ennen kuin osallistuu lähiopetukseen tai muuhun toimintaan oppilaitoksen tiloissa.