Katri Laakso
opinto-ohjaaja, nuorisokoulutus
050 329 5757 katri.laakso@mercuria.fiTäältä löydät tietoa seuraavista opiskelijoille suunnatuista palveluista:
1. opinto-ohjaus
2. erityisopetus
3. opiskeluhuolto
4. henkinen ja hengellinen tuki


Me mercurialaiset pidämme hyvän huolen opiskelijoistamme ja toimintamme on aidosti opiskelijalähtöistä. Kaikille Mercurian opiskelijoille on tarjolla monenlaisia, opiskelua tukevia palveluita. Niiden avulla opiskelu sujuu mutkattomasti ja valmistuminen tapahtuu määräajassa.
Mercurian mallin mukaisesti kaikki mercurialaiset ovat opiskelijan tukena koko opintojen ajan!
Opiskellessa ammatillisessa koulutuksessa opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja opinto-ohjausta. Opinto-ohjaaja kertoo erilaisista opiskeluun liittyvistä valintamahdollisuuksista, auttaa ongelmatilanteissa sekä jatko-opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Opinto-ohjauksen tavoitteena on kehittää opiskelijan yksilöllisiä opiskelutaitoja niin, että hänelle muodostuu selvä kuva omista tavoitteista ja mahdollisuuksista. Perustana yksilölliselle opintopolulle on henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Opinto-ohjauksen lisäksi jokaisella ryhmällä on oma ohjaajansa, HOKS-ohjaaja , jolla on merkittävä rooli opiskelijoiden arjen tukemisessa. HOKS-ohjaajat ja opinto-ohjaaja tekevät tiivistä yhteistyötä, jotta opintosi sujuisivat mutkattomasti. Meillä Mercuriassa koko henkilöstö osallistuu opiskelijoiden ohjaamiseen, mutta päävastuu on kuitenkin opinto-ohjaajalla. Jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus kahdenkeskisiin keskusteluihin opinto-ohjaajan kanssa.
Mercurian opinto-ohjaajan tavoitat parhaiten Wilman kautta tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@mercuria.fi.
Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja on Iida Kukkavuori Vantaan aikuislukiosta iida.kukkavuori@vantaa.fi.
Tervetuloa opinto-ohjaajan juttusille!
Mercurian erityisen tuen tarpeessa olevia opiskelijoita palvelee HOKS-ohjaajien sekä opinto-ohjaajien lisäksi erityisopettajat.
Erityisopettaja auttaa opiskelun haasteissa. Opintojen alussa opiskelijat tekevät lukiseulan ja matematiikan valmiuksien testin. Erityisopetus toteutetaan oppilaitoksessamme osa-aikaisena erityisopetuksena ja integroituna erityisopetuksena.
Lisäksi ammatilliset erityisopettajat ohjaavat erityisen tuen opiskelijoiden työelämäjaksoja, jonka myötä opiskelijan yksilölliset tarpeet voidaan huomioida kaikissa oppimisympäristöissä.
talous- ja finanssipalvelut, erityisopettaja
040 842 8101 anssi.jarvilehto@mercuria.fi
Kuraattori
Kuraattori toimii toisen asteen oppilaitoksessa sosiaalialan asiantuntijana. Toisen asteen kuraattorin tapaamiset antavat tukea ja apua opiskeluun, itsenäistymiseen, arjen- ja elämänhallintaan, jaksamiseen sekä perhetilanteeseen liittyviin asioihin.
Kuraattoria voi tavata kahden kesken tai yhdessä huoltajien, muiden läheisten ja koulun työntekijöiden sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Kuraattorille voi varata ajan itse puhelimitse, sähköpostitse, Wilman kautta tai käymällä kuraattorin vastaanotolla. Kuraattori on koululla joka päivä. Ilman ajanvarausta kuraattorilla voi asioida lyhyesti klo 12–13.
Psykologi
Toisella asteella opiskeluhuollon psykologi auttaa opiskelijoita tunne-elämään, mielen hyvinvointiin, opiskeluun, kasvuun ja kehitykseen sekä elämäntilanteeseen liittyvien kysymysten kanssa. Opiskelija voit varata itse ajan psykologilta. Alaikäisten opiskelijoiden asioissa myös huoltaja voi ottaa yhteyttä psykologiin.
Psykologin tärkeimpiä työskentelymenetelmiä ovat keskustelut ja neuvottelut opiskelijan, huoltajien ja opettajien kanssa. Psykologille voi varata ajan puhelimitse, sähköpostitse, Wilman kautta tai käymällä psykologin vastaanotolla. Psykologi on koululla maanantaina, tiistaina ja torstaina. Voit asioida lyhyesti myös psykologilla klo 12–13 ilman ajanvarausta.
Terveydenhoitajat
Toisen asteen opiskeluterveydenhuollossa terveydenhoitajan tehtävänä on tukea ja edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä ylläpitää opiskelukykyä.
Oppivelvollisuusikäisillä terveystarkastus järjestetään ensimmäisenä ja/tai toisena opiskeluvuonna. Aikuisopiskelijat kutsutaan terveystarkastukseen tarpeen mukaan terveyskyselyn perusteella. Terveydenhoitaja on koululla joka päivä. Terveydenhoitajaan voit olla yhteydessä puhelimitse, Wilman tai sähköpostin kautta. Ilman ajanvarausta voit asioida lyhyesti terveydenhoitajalla klo 12–13.
Vuodesta 2027 lähtien opiskeluterveydenhuollon lääkärintarkastukseen yhdistyy kutsuntojen ennakkoterveystarkastus koko ikäluokalle. Ajanvaraus tehdään terveydenhoitajan kautta. Koulun lääkäriresurssi on kuitenkin hyvin pieni ja akuutit asiat menevät aina terveysaseman kautta.
Hammashoito
17-vuotias voi kutsun saatuaan varata ajan kiireettömään suun ja hampaiden terveystarkastukseen Maisan kautta tai puhelimitse.
Hammashoidon kiireettömien aikojen ajanvaraus on auki arkisin ma-pe klo 7.30–15 alueellisissa palvelunumeroissa:
Itäinen omatiimi ja Tikkurilan omatiimi: 09 4191 2060
Läntinen omatiimi ja Myyrmäen omatiimi: 09 4191 2070
Pohjoinen omatiimi ja Keravan omatiimi: 09 4191 2050
Joskus elämä kysymyksineen, vaihtoehtoineen ja valintoineen askarruttaa. Aina ei huvita. Joskus ei jaksa. Jos kaipaat luottamuksellista keskustelua, ota rohkeasti yhteyttä. Tapaamme mercurialaisia eri aatteisiin tai uskontoihin katsomatta. Tapaamiset ovat luottamuksellisia ja kiireettömiä. Tule juttelemaan elämäsi asioista, saat tukea ja apua ja tarvittaessa ohjaamme sinut eteenpäin saamaan tarvitsemaasi apua.