Tomi Rytkönen
työelämäpäällikkö
040 574 0368 tomi.rytkonen@mercuria.fiMercuria toimii vuonna 2006 perustetun Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskuksen koordinoijana. Verkostoon kuuluu sekä oppilaitoksia että kaupan alan yrityksiä. Verkoston avulla pyritään edistämään kaupan alan toimijoiden näkemyksiä ja odotuksia kaupan alan koulutuksen kehittämiseksi.
Näkyvin osa verkoston toimintaa on vastuu vuosittaisesta Kaupan alan vuoden työpaikkaohjaaja -kilpailun järjestämisestä.
Kaupan alan vuoden 2022 työpaikkaohjaajakilpailun voittajaksi on valittu myymäläpäällikkö Sanna Virola, Vantaan Tikkurilan Tokmannilta. Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus järjesti työpaikkaohjaajakilpailun tänä keväänä jo …
Kaupan Koulutuksen Kehittämiskeskus, Kaupan liitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Helsingin Kauppiaitten yhdistys ry valitsevat ja palkitsevat vuosittain kaupan alan vuoden työpaikkaohjaajan. Haemme kilpailussa aina alkuvuoden aikana edellisen vuoden työpaikkaohjaajaa.
Ehdotuksia voivat jättää oppilaitokset, työpaikan edustajat tai opiskelijat. Seuraa kilpailun etenemistä tällä sivulla tai Mercurian sosiaalisen median kanavissa.
Kaupan alan vuoden työpaikkaohjaajaksi valitaan työpaikkaohjaaja, joka työskentelee kaupan alalla. Hän on ohjannut opiskelijaa, joka opiskelee jotain seuraavista tutkinnoista:
Valintaryhmä koostuu Mercurian, Perho Liiketalousopisto, Savon ammattiopiston, Palvelualojen ammattiliitto PAMin, Kaupan liiton, K-Kauppiasliiton sekä HOK-Elannon edustajista. Kilpailun voittaja palkitaan 1000 euron apurahalla, jonka myöntää Helsingin Kauppiaitten Yhdistys ry.
Kilpailussa palkitaan vuosittain kaupan alalla työskentelä työpaikkaohjaaja, joka tekee tärkeää työtä ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden ohjaamisessa.
Mikäli mielessäsi on osaava, opiskelijalähtöinen ja käytännöt tunteva työpaikkaohjaaja, voit lähettää ehdotuksen yllä olevan lomakkeen kautta.
Kilpailun aikataulu on ollut seuraavana kevään 2023 aikana:
TT
Valintaryhmässä painotetaan konkreettisia esimerkkejä ja osoituksia työpaikkaohjaajan työstä.
Kaupan alan vuoden työpaikkaohjaajakilpailun raatiin kuuluu edustajia Mercuria kauppaoppilaitoksesta, Perho Liiketalousopistosta, SAKKYsta, Kaupan liitosta, PAMista, K-Kauppiasliitosta sekä HOK-Elannolta.