22.04.2020

Nordplus-projekti Robotics Beyond Borders käynnistyi Suomen Lapissa

Mercuria koordinoi Nordplus Junior -rahoitteista projektia, jonka keskeisenä tavoitteena on opettaa toisen asteen opiskelijoille koodauksen ja robotiikan perusteita kansainvälisessä kontekstissa, hauskuutta unohtamatta. Mukana on monipuolinen kattaus partnereita. Suomesta Mercurian lisäksi hankkeeseen osallistuu Ylitornion lukio. Tanskasta mukana on Køge Handelsskole ja Virosta Tallinna Polütehnikum.

Hanke on kaksivuotinen, ja se käynnistyi syksyllä 2019 opettajien ja koordinaattoreiden tapaamisella. Helmikuun 2020 lopussa järjestettiin ensimmäinen workshop Lapissa, Ylitorniolla. Opiskelijat olivat ennen Ylitornion viikkoa opiskelleet omissa oppilaitoksissaan robotiikan perusteita oman vastuuopettajansa johdolla. Mercuriassa kehittämisasiantuntija Hannu Köngäs on luonut verkkoon robotiikkakurssin, ja hän ohjasi opiskelijoita verkon välityksellä viikoittain. Lisäksi opiskelijoilla oli tapaamisia verkossa ennen varsinaista kokoontumista.

Ylitorniolla 15 opiskelijaa kustakin maasta viettivät yhdessä viikon, jonka aikana heidät jaettiin kansainvälisiin pienryhmiin. Näissä ryhmissä he innovoivat oman tuotteen/robotin, ja tekivät sille myös liiketoimintasuunnitelman. Viikon ohjelmaan kuului myös vierailut paikallisissa yrityksissä, jotka hyödyntävät robotiikkaa omassa liiketoiminnassaan. Workshopeissa syntyi yhteensä kahdeksan tuoteideaa, ja ne esiteltiin viikon lopussa Shark Tank -tyylisesti kolmelle tuomarille. Tuomaristoon kuuluivat Ylitornion kunnanjohtaja Tapani Melaluoto, Ylitornion kunnan yritysneuvoja Toni Kraatari sekä Jani Lehtovirta Buutti Consultingista.

Viikkoon mahtui myös paljon mukavaa vapaa-ajan ohjelmaa. Koko ryhmä ulkoili yhdessä Ainiovaaran upeissa maisemissa, ja lisäksi tehtiin retki Ylläkselle, jossa osa lasketteli, osa vieraili Snow villagessa ja jotkut kävivät poroajelulla. Säät suosivat koko viikon ja jokainen ryhmäläinen nautti talven taiasta ja kauniista luonnosta. Hanke jatkuu syksyllä 2020, jolloin mukaan astuvat uudet opiskelijat. He aloittavat opintonsa jälleen verkkokurssin parissa ja tapaavat toisensa joulukuussa Tallinnassa, Virossa. Viimeinen toteutus hankkeesta on keväällä 2021 Køgessä, Tanskassa.

Hankkeen virallinen Instagram-tili: @roboticsbeyondborders