Mahdollisuus lähteä Kiinan Suzhouhun työelämäjaksolle tarjoutui oppilaitoksellemme Chinet-verkoston kautta.
11.04.2018

Työelämäjaksolla Kiinassa

Viimeisen vuoden opiskelijamme Nicolas Leppänen on parhaillaan Kiinan Suzhoussa suorittamassa viimeistä työelämäjaksoaan. Leppänen viettää Kiinassa kaksi kuukautta, jonka jälkeen on jäljellä enää valmistuminen MERCURIAsta. Mahdollisuus lähteä Suzhouhun tarjoutui oppilaitoksellemme Chinet-verkoston kautta. Nicolas on töissä tuonti-ja vientiyrityksessä, joka keskittyy lähinnä vaatebisnekseen. Suzhouta Nicolas Leppänen kuvailee hienoksi suurkaupungiksi. Asukkaita siellä on reilut 10 miljoonaa. Suzhoussa on samaan aikaan muitakin suomalaisia opiskelijoita eri kouluista ja eri puolelta Suomea. Nuoret asuvat yhteistyöoppilaitoksen asuntolahotellissa paikallisten opiskelijoiden kanssa.

MERCURIAsta on aiemmin ollut Kiinassa muutamia opiskelijoita samaisen verkoston kautta. Kyseessä on siis  ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua yhteen maailmaan suurimmista maista niin työn kuin vapaa-ajankin näkökulmasta.

Nicolaksen työpaikka sijaitsee pilvenpiirtäjässä.