23.02.2023

Mikaelin matka jatkuu merkonomista tradenomiksi

Suoritin Mercuriassa kaksoistutkinnon eli valmistuin merkonomiksi ja ylioppilaaksi samanaikaisesti. Minulla ei ollut opiskellessani selkeää osaajapolkua sillä halusin opiskella monipuolisesti kaikenlaista.

Työkokemusta kaupan alalta ja vakuutusyhtiöstä

Opiskelin asiakaspalvelua, myyntiä, asiakkuuksien hoitamista, yrittäjyyttä ja tuloksellista toimintaa. Suoritin ensimmäisen opiskeluvuoden työharjoitteluni Vantaan Adidas Outletissa ja loput harjoittelut POP Vakuutuksella.

Valmistumisen jälkeen olin vuoden ajan töissä, jonka jälkeen hakeuduin opiskelemaan liiketalouden tradenomiksi Laurea ammattikorkeakouluun Leppävaaraan. Opiskelen pääasiassa rahoitusta ja taloushallintoa. Työskentelen edelleen osa-aikaisesti POP Vakuutuksella.

Opettajat ovat kuin kavereita

Suosittelisin Mercuriaa jokaiselle suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että opintotarjonta on niin laaja. Valintoja helpottaa selkeät osaajapolut, jotka auttavat kokoamaan hyvän kokonaisuuden opintotarjonnasta. Mercuriasta löytyy niin sanotusti jokaiselle jotakin.

Mercuriassa opetus on korkealaatuista ja opettajat ovat mukana opetuksessa isolla panoksella. Opettajista tulee sun opiskelukavereita, jotka tukevat ja auttavat joka tilanteessa. Mielestäni merkonomin opinnot antavat hyvät eväät työelämään ja myös loistavan mahdollisuuden jatko-opintoihin.