My Mercuria, mieluisa työura ja elinikäisiä ystävyyssuhteita.
03.09.2018

My Mercuria – mieluisa työura ja elinikäisiä ystävyyssuhteita

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos täyttää 110 vuotta. Oppilaitos toteuttaa yhä edelleen sen perustehtävää: kouluttaa liiketalouden ammattilaisia työelämän muuttuviin tarpeisiin. Koulun historiaan mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta kirjoitan tämän omasta näkökulmastani. Millainen on ollut minun yli 30-vuotinen taival MERCURIAssa.

Hain ylioppilaskirjoitusvuotenani ulkomaankaupan linjalle ja huolimatta hyvästä lukion päättötodistukseni en tullut valituksi. Pettymys oli valtava ja päätin mennä vuodeksi töihin hankkimaan työkokemuspisteitä, jotta seuraavana vuotena saisin opiskelupaikan, jonka sitten sainkin.  Valmistuin nousukauden aikana 1986, jolloin kaikilla luokkatovereillani oli useita työpaikkoja, joista valita paras. Lapsuuteni haaveammatti oli opettaja, jonka olin ajatellut jo hylätä, kunnes silloinen rehtori Eila Rinne astui luokkaamme ja tiedusteli, olisiko joku meistä halukas hakemaan kaupallisten aineiden ja konekirjoituksen opettajan äitiyslomansijaisuutta Maunulan yhteiskoulusta. Silloin tiesin tilaisuuteni tulleen ja ilmoittauduin hakijaksi.

Vuotta myöhemmin sijaisuuden päätyttyä Kauppiaitten Kauppaoppilaitos oli muuttanut Vantaan Martinlaaksoon ja sinne etsittiin päätoimista konekirjoituksen tuntiopettajaa. Päätin hakea ja tulin tapaamaan entistä rehtoriani. Olin onnellinen, kun hän valitsi minut. Hän uskoi minuun ja halusi tarjota minulle mahdollisuuden. Olen siitä ikuisesti kiitollinen edesmenneelle Eila Rinteelle.

Pari vuotta työskenneltyäni minut valittiin vs. apulaisrehtoriksi Kauppiaitten Kauppaoppilaitokseen. Opiskelin työn ohessa lisää ja suoritin kasvatustieteen maisterin tutkinnon. 1990-luvun alussa markkinoinnin opettajaksi tuli tarmokas ja osaava Sinikka Sartonen Espoosta. Ammattikorkeakoulujärjestelmän suunnitteluvaiheessa Eila Rinne ilmoitti yllättäen jäävänsä eläkkeelle. Vs. rehtoriksi valittiin Sinikka Sartonen, josta myöhemmin tuli Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen rehtori ja toimitusjohtaja. Tästä alkoi Sinikan ja minun 25-vuotinen yhteiselo koulun johdossa. Leikkimielisesti kuvasimme itseämme kaksipäiseksi kotkaksi. Sinikka Sartonen oli työlleen omistautunut ja johti Mercuriaa menestykseen monella tavalla.

Vuosikymmenet kuluivat nopeasti ja seitsemän vuotta sitten 2011 teimme Sinikan toiveesta työnjaon, jossa hän jatkoi osakeyhtiön toimitusjohtajana ja minä aloitin rehtorina. Sain siis loistavan perehdytyksen uuteen tehtävääni. Kaksi ja puoli vuotta sitten Sinikka jäi eläkkeelle ja rehtorin tehtävien lisäksi ryhdyin myös yhtiön toimitusjohtajaksi.

Mercuria on minulle enemmän kuin työpaikka. Se on ”esikoiseni”, jolle olen valmis antamaan kaiken osaamiseni ja tietotaitoni. Mercuria on aidosti opiskelijalähtöinen. Välittämisen, arvostuksen ja luottamuksen kulttuuri on syntynyt pitkän historian aikana. Olemme kääntäneet katseemme itsestä kohti toisia. Joukkuehenki ja positiivinen yhteinen vire kuvaavat hyvin Mercurian tapaa toimia. Haluan myös olla johtaja, joka mahdollistaa muiden menestymisen. Kukaan ei saa mitään aikaan yksin ja Mercuria onkin täynnä huipputyyppejä.

Yhteistyöverkoston ja osaavan henkilöstön ansiosta Kauppiaitten Kauppaoppilaitos on menestyksen kärjessä myös seuraavat 110 vuotta. Sloganimme mukaisesti Mercuria on sinulle sopiva, mutta se on myös minulle sopiva.  I love Mercuria <3