14.02.2017

Potkua kansainväliselle työuralle MERCURIAsta

Veera Turunen (kuvassa vasemmalla) valmistui merkonomiksi vuonna 2016. Hänen opintonsa painottuivat asiakaspalveluun ja myyntiin sekä kansainvälisen kaupan tukipalveluihin.  Tällä hetkellä Veera työskentelee Maltalla asiakaspalvelijana.

Kansainvälisyys kiinnosti Veera opiskeluaikana kaikkein eniten. Hän halusi myös itsenäistyä, minkä vuoksi hän muutti heti ensimmäisenä vuonna Porvooseen kuukauden mittaisen työssäoppimisjakson ajaksi. Työpaikkansa hän hankki itse Stadiumista ja pääsi siellä käyttämään jonkin verran toivomaansa ruotsin kieltä. Ennen kaikkea Veeran asiakaspalvelutaidot kehittyivät Stadiumissa, mistä oli hyötyä myöhemminkin.

Markkinointiviestinnän opintoja Barcelonassa

Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä Veera pääsi mukaan viikon opintomatkalle Barcelonaan 16 muun opiskelijan kanssa. Opintomatkan tarkoituksena oli opiskella yhdessä espanjalaisen Collegi de Badalonéksen opiskelijoiden kanssa markkinointiviestintää. Veeralle viikko oli unohtumaton kokemus, joka vahvisti hänen itsetuntoaan entisestään.

MERCURIA tarjosi työssäoppimispaikkaa Maltalta

Toisen opiskeluvuoden alussa Veera tiesi jo, että hän haluaa ulkomaille työssäoppimaan. Veera haki MERCURIAn kautta Maltalle ja tuli valituksi sinne 10 muun opiskelijan kanssa. MERCURIA oli järjestänyt opiskelijoille työpaikat ja majoituksen, joten opiskelijoiden ei tarvinnut kuin pakata matkalaukku mukaan ja suunnata lentokentälle. Kahden kuukauden mittainen työssäoppimisjakso alkoi englannin opiskelulla, minkä jälkeen Veera ja muut opiskelijat aloittivat työt eri vaatekaupoissa –  Veera River Islandilla. Toimenkuvaan kuului asiakaspalvelua, myymälän siisteydestä huolehtimista ja varastotöitä.

-Ilman MERCURIAn taloudellista tukea työssäoppiminen Maltalla ei olisi ollut useimmille mahdollinen, Veera toteaa.

Maltalta Ruotsin Övertorneåån yrittäjyyttä opiskelemaan

Veera palasi Maltalta Suomeen vähän ennen joulua, ja jo tammikuussa hän lähti luokkansa kanssa viikoksi Lappiin Övertornåån suorittamaan yrittäjyyden tutkinnon osaa. Tällä kertaa yhteistyökumppaneina olivat Suomen puolelta ylitorniolaiset ja Ruotsin puolelta övertorneålaiset opiskelijat.

-Pääsimme vierailemaan paikallisissa yrityksissä. Erityisesti mieleeni jäi vierailu Svanstein Ski -laskettelukeskuksessa, jossa pääsimme myös laskettelemaan. Kävimme lisäksi vierailemassa Ylitornion kunnantalolla ja Aavasaksan paviljongissa. Mielenkiintoisia esittelyitä ja mieleenpainuvia hetkiä. Todella kiva projekti jälleen kerran, Veera kertoo kokemuksistaan.

Viimeisen vuoden työssäoppimisjaksonsa Veera suoritti Burtonin lumilautailuvarusteiden maahantuontiyrityksessä, jota Veera pitää yhtenä parhaimmista kokemuksistaan koko opiskelunsa aikana.

Merkonomiksi kahdessa ja puolessa vuodessa

Veera sai merkonomiopintonsa pakettiin kahdessa ja puolessa vuodessa eli joulukuussa 2015. Merkonomiopintojensa rinnalla Veera ja hänen luokkatoverinsa suorittivat myös lukio-opintoja ja osallistuivat ylioppilaskirjoituksiin.

– Vuoden 2016 kevät jäi meille melkein kokonaan vapaaksi viimeisiin yo-kirjoituksiin valmistautumista varten, koska luokkamme suoritti muita tiheämpään tahtiin eri tutkinnon osia ensimmäisen ja toisen vuoden aikana, Vera kertoo.

Malta kutsui jälleen

Kesän 2016 jälkeen Veera päätti muuttaa ystävänsä ja luokkatoverinsa Ellivera Seurin kanssa Maltalle ja jäi sille tielle.

– Maltalle tuli 2016 syksyllä kahdeksi kuukaudeksi toisen vuoden opiskelijoita MERCURIAsta suorittamaan työssäoppimista ja toimin heille täällä ohjaajana, Veera toteaa.

Maltalle jäämisen edellytyksenä oli palkallinen työ.  Veeraa kiinnostivat työpaikkana erityisesti nettikasinot, ja hän kävi muutamassa työhaastattelussa. Lopputuloksena Veera sai nykyisen paikkansa Leo Vegasilta, joka on yksi markkinoiden johtavimpia kasinoita. Yritys on hyvin kansainvälinen, ja Veera saa käyttää työkielenään englantia. Sitä hän puhuukin varsin sujuvasti nykyisin.

– MERCURIA antoi minulle hyvät eväät elämää ja kansainvälistä työuraa varten. Olen iloinen, että niistä eväistä on ollut jo nyt korvaamaton hyöty, Veera kiteyttää lopuksi.

Blogin kirjoittaja Marja Saarinen toimii MERCURIAsssa työ- ja uraohjaajana.