01.09.2023

Mercuria täyttää 115 vuotta

Vuonna 1908, syyskuun ensimmäisenä päivänä perustettiin Helsingissä ensimmäinen suomenkielinen kauppakoulu.

Helsinkiin kaivattiin 1900-luvun alussa kipeästi kaupallista koulutusta, joten Helsingin Kauppiaitten Yhdistys perusti Vuorikadulle ensimmäisen suomenkielisen kauppakoulun, Helsingin Kauppiaitten Kauppakoulun. Olympiavuonna 1952 oppilaitokseen perustettiin ylioppilasluokka, ja vuonna 1961 oppilaitos muutti sen ajan moderneimpaan koulutaloon Töölöntullinkadulle. Vantaan Martinlaaksoon oppilaitos siirtyi vuonna 1986, jossa oppilaitos on kehittänyt toimintaansa aina tähän päivään asti.

Tänä päivänä Mercuria kauppaoppilaitos Oy on noin tuhannen nuoren ja aikuisen oppilaitos, joka tarjoaa edelleen koulutusta kaupallisille aloille ja erilaisiin liike-elämän työtehtäviin. Matkan varrella Mercuria on saanut useita tunnustuksia laadukkaasta työstään, kuten vuonna 2016 OKM:n myöntämän ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon asiakaslähtöisyydestä ja osaamisperusteisuudesta. Viimeisin saavutus on vuodelta 2022, kun Mercuria valittiin Suomen parhaat työpaikat-listalle.

Jatkamme työtämme ylpeästi tässä perinteikkäässä oppilaitoksessa. Olemme edelleen inhimillisiin arvoihin uskova bisneskoulu, jolle opiskelija on aina ykkönen.