16.02.2022

Mercuriasta kilpailijoita Taitaja-finaaleihin kolmessa eri lajissa

Taitaja on ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1988. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailun lisäksi tapahtuma toimii kohtaamispaikkana useille ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville opettajille ja asiantuntijoille, sekä näyteikkunana ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneelle tai ammatinvalintaa pohtivalle yleisölle (taitaja2022.fi).

Mercuria on menestynyt aikaisempina vuosina hienosti Taitajissa-kilpailuissa. Tänä vuonna osallistuimme kolmeen eri lajiin, joista kaikista Mercurian opiskelijoita pääsi toukokuussa pidettäviin Taitaja-finaaleihin Poriin. Kilpailijoita osallistui Asiakaspalveluun ja myyntiin, Taloushallintoon ja Yrittäjyyteen, joista finaaleihin pääsivät seuraavat kilpailijat:

Asiakaspalvelu ja myynti         Lyydia Markkanen (valmentaja Tomi Tallgren ja Tiina Saksman)
Taloushallinto                          Anna Palm (valmentaja Heli Järvilehto)
Yrittäjyys                                  Kasperi Lehtilä ja Alexi Angelis (valmentaja Mika Orenius)

Onnea kaikille osallistujille, finalisteille ja valmentajille!