20.12.2022

MerCafe heräsi henkiin opiskelijavoimin 

Mercuriassa on ollut joitakin vuosia sitten oma kahvila, jonka pyörittämiseen ei kuitenkaan ole löytynyt innostuneita opiskelijoita. Tänä syksynä siihen tuli muutos, kun kaksi kolmannen vuoden opiskelijaa innostui ajatuksesta suorittaa työelämäjakso MerCafessa. Opiskelijat Ines Koskela ja Linda Hutri ehdottivat MerCafen herättämistä henkiin ja saivat koululta siihen tarvittavat resurssit. Näin alkoi suunnittelutyö ihan kahvilan logosta ja visuaalisesta ilmeestä lähtien. Yhteistyöhön lähti mukaan myös Mercurian opiskelijaravintola Traderia, joka tarjosi kahvilaan päivittäiset myytävät tuotteet kuten täytetyt patongit, smoothiet ja tietenkin päivän pullat. 

Avajaiset pidettiin marraskuussa ja tarkoitus oli pitää kahvilaa auki kuukauden verran aina joulukuun puoleen väliin saakka. Koko kahvilan aukioloajan myyntiä oli hyvin ja opiskelijat kehittivät kahvilan toimintaa koko ajan. Päivän päätteeksi myytiin aina sen päivän tuotteet alennuksella ja opiskelijat järjestivät myös teemapäiviä, kuten joulupiparipaja. Kahvilan markkinointi oli keskeisessä osassa kahvilan pitämistä, koska opiskelijat suorittivat samalla Markkinoinnin ja sisällöntuotannon näytön.  

Ineksen ja Lindan mielestä kahvilan pitäminen oli ihan huippuhauskaa. Kahvilan pitämisen lisäksi he tutustuivat ihan uudella tavalla koulumme muihin opiskelijoihin ja saivat uusia tuttavuuksia. Kokemus oli heistä todella kiva ja he toivovat kahvilatoiminnalle jatkoa. MerCafen tulevaisuudesta onkin ollut puhetta ja sen toimintaa tullaan ehdottomasti jatkamaan. Meillä on siis jatkossakin täällä koulun tiloissa ihan oma kahvila sekä opiskelijoiden että henkilökunnan iloksi!